Joka puolella kuulee tuunattavan, se on päivän muotisana. Tässä olen tuunaamassa kirpparilta löydettyjä (toisin väärässä mittakaavassa olevia) kalusteita. Homma on hieman vielä vaiheessa, kun en ole keksinyt, että mihin niitä käytän. Lastenhuoneet alkaa olla kaikki jo täynnä (sinne päätyy aina kaikki 1:16 suhteessa löydetyt tavarat). Oma taloni on mittakaavassa 1:12. Pitää varmaan tuunata lisää, jotta talon rouva saa peilipöydän pukeutumishuoneeseensa.

1592621.jpg

Oikeassa reunassa näkyvä valkoinen hylly (poikittain lattialla) on rakkaani tekemä. Siihen on jo mallattu hajuvesipulloja. Sijoituspaikka on avoin vielä.

Tosin kaikkien  tavaroiden sijoituspaikka on vielä avoin.  Taloa ei ole vielä tehtynä. Kahtena viikonloppuna olemme sitä yrittäneet tehdä ja molempina kertoina päädytty ensiapuun. Meneehän se niinkin, että sunnuntait istuu ensiavussa. Jos siitä mitään huvittavaa voi löytää niin ainakin sen, että taloa ei ehditty edes aloittaa kun vahinko sattui. Rakkaani ehdotti talon nimeksi SilmäSelkä-talo, amerikaksi EyeBack-house.

Ehkä nimi vielä vaihtuu. Onhan kaikilla syntymättömillä lapsillakin työnimi. Olkoon tuo nyt siis työnimenä. Toivottavasti lista ei jatku kovin pitkänä. SilmäSelkäJalkaKäsiPääVarvas...-talo!