Vihdoinkin kone on kotona! Pikkupostaus piti laittaa, vaikka ei oikein ole edes mitään asiaa. Hymy

Meillä oli tänään Nukkelan kerho ja teimme neulahuovutusta. Omista tekeleistä ei ole juurikaan jälkipolville kerrottavaa, mutta oli tosi kivaa nähdä kaikkia. Uusia kasvojakin oli monta ja Arttukin piiiitkästä aikaa. Kiitokset Kirsi ohjauksesta!


Nämä kuvat ovat odotelleet jo tovin tämän koneen uumenissa julkaisua.

Saanko esitellä, Aina-tädin nuoruuden kuva:

 

Ja muutama muukin taulun tekele:

 

Kangaskuvat on tilattu nettikaupasta ja kehykset on muistaakseni Nukkelan kaupasta. Aina-tädin nuoruuden kuvassa olevat kehykset olivat alunperin likaisen kullan väriset ja en pitänyt siitä lainkaan. Maalasin spraymaalilla valkoiseksi, mutta en vieläkään ole tyytyväinen. Ajattelin pyyhkäistä kuivalla kultamaalilla, jotta kehyksen pinta tulisi elävämmäksi. Kehyksen malli oli mielestäni viehättävä ja ja koristelut kauniit.

Alemman kuvan taulut ovat myös kangasta ja kehykset paremman väristä "kultaa" kuin ylemmän oli. Taitaa nuokin saada tuunaus-käsittelyn vielä päällensä.


Ihanaa, kun kone pelaa! Muistakaahan vielä, että edellisessä postauksessa kahvilan nimiehdotuksia otetaan vastaan lauantaihin saakka. Ja kommentoijien kesken arvotaan itsetehtyä miniä!