Tuhannet kiitokset ihanista kommenteista edelliseen postaukseen!

Tykkään itse katsella vaihekuvia projekteista ja ihan liian harvoin muistan/ehdin ottaa niitä omista tekeleistä. Silloin kun tekemisen into päällä, niin kamera ei muistu mieleen. Olin itse mahdottoman tyytyväinen Soffan lopputulokseen ja en itsekään uskonut vielä alkuvaiheissa, että lopputuloksesta tulee niin onnistunut. Nyt on jo mielessä lisää sohvia ja tuoleja samalla tyylillä tehden... se voi kyllä olla kohtalon uhmaamista. Kerta onnistuminen ei takaa muiden onnistumista.


Pikku Talon kimpussa olen ollut viime aikoina. Seuraavana on siis Extreme makeover - home edition 1:12.

Aloituskuva huoneesta:



Käsittelyn jälkeen näyttää tältä:



Lattialaatoitus on tehty maalatuista pahvinpaloista paperin päälle ja sitten liimattu kiinni lattiaan. Tapettia on vasemmalla sivuseinällä (ei näy kuvassa) ja takaseinällä, se on Tildan askartelukartonkia. Ikkunaseinää en halunnut käsitellä, se pysyköön kulahtaneena keltaisena.

Ikkuna on löytö kirpparilta (niitä on vielä kaksi jäljellä) ja kuin ihmeen kaupalla koko oli sopiva vain vähän alareunasta veistelemällä ikkunaaukkoa suurennettiin noin parilla millillä. En nyt huomannutkaan ottaa kuvaa ikkunan ulkopuolelta, mutta siinä on komeat listat. Niitä samoja listoja olisi ollut myös sisäpuolelle, mutta mielestäni ne olivat liian isot. Nuo sirommat listat ovat omasta varastosta joitain pätkiä.

Huuva on tehty paspispahvin päälle kupariarkista ja siihen on pakotustekniikalla tehty koristeet. Päälle sutasin vielä tummaa maalia kun kupari oli niin kiiltävää ja kirkasta. En jaksanut odottaa luonnollista ajan patinaa!

Huuvan alapuolella olevat laatat on printtiä ja keittötarviketeline on valmis eurominis, sekin tosin sai vähän patinaa tummasta maalista.

Kuten lattian laatoituksesta näkyykin, niin siihen kohtaan on tulossa kiintokaluste. Tästä aloitettiin:



Runko on paspista, ihan ylivoimaisesti uusin suosikkimateriaalini.




Tiskiallas on pikkuinen marmeladirasia.




Tässä on jo runkoa maalattuna ja tiskipöytälevy paikoillaan. Allaskaapin eteen tulee verho, verhotangosta voi vaikka roikkua käsipyyhe tai patalaput tulevan oviverhon päällä... Keskellä oleva hyllystö on listoitettu pyörötikuilla ja se jää avonaiseksi. Uuni on kaasukäyttöinen ja uunin suuluukku on mehupurkin sulkija. Hellan puoli on ihan kokonaan muuten vielä keskeneräinen.



Tiskipöytälevy on työpaikan roskiksesta napattua muovimattoa. Altaan reuna oli vitsin hankala tehdä siistiksi enkä ole siihen ihan tyytyväinen, mutta menköön tuollaisena. Senhän voi täyttää tiskillä kukkuroilleen.

Hana on hopeamaalilla maalattua sähköjohtoa ja nupit samalla maalilla maalattuja helmiä. Vaikutteita hanan malliin on saatu Keski-Euroopasta. (tarkoittaa siis sitä, että valitsin helpoimman mahdollisen hanamallin!!!)


Tässä vielä kuva huoneesta, jossa keittiökaluste on paikoillaan:



Huuvan vieressä näkyy yksi syy siihen, että en halunnut tapetoida ikkunaseinää. Seinässä on kaikenlaisia möykkyjä ja krupuja ja en halunnut hioa ja maalata ylenpolttisesti. Tarkoitus oli muutenkin tehdä talosta vanha, mutta osittain rempattu -tyylinen. 

Hauskasti näkyy pääsiäistulppaanit ikkunan takaa. Mukavaa kevättä kaikille!