Kesälomaa on mukava viettää, kun lämpöasteita on peräti kymmenen! Williamin boxi valmistuu aika vauhdilla. Eilen saimme maalattua katon ja asennettua ikkunat. Tapetteja suunnittelen, ostimme uuden väritulostimen alkuviikosta ja nyt olen eilisillan surffaillut netissä katsastamassa tapettiprinttejä. Ei muuten ole mikään helppo homma... Vaihtoehtoja on niin paljon.

No, siinä sivussa tein Williamille sohvan. Malli on Vivienne Boultonin kirjasta "Nukkekotikirja". Kirja oli ensimmäinen hankintani nukkekotiharrastukseen ja sen lukemisen jälkeen homma lähti varsinaisesti käyntiin. Kirja on minulle mieluinen, palaan siihen aina uudestaan ja uudestaan. Nyt varsinkin, kun teen tuota viktoriaanista boxia, olen havainnut sen varsin oivalliseksi tietolähteeksi kyseisestä ajasta.

1709732.jpg1709738.jpg


Sohva eestä, sohva takaa. Ohjeessa oli, että pehmusteeseen pitäisi käyttää vanua. Laitoin ohutta superlonia, kun sitä on kertynyt varastoon. Kannattaa uskoa ohjetta. Sohvasta tuli mukavan pullean näköinen, mutta mutta... Se oli aivan älyttömän vaikea liimata kasaan. Sohvassa on ainakin kilo liimaa ja montaa erilaista.

Ihan hirmu läheltä en tohtinut kuvaa ottaa, liimaa on ihan klimpeiksi asti. :D

Tuosta otsikon mukaisesta mukkailusta vähän juttua; meillä tehdään ulkomaalausta taloyhtiössä ja maalari on meidän kohdalla juuri nyt. Ikkunat piti aukaista pokien maalausta varten ja eihän se näin kesällä mitään haittaa. Paitsi, että ulkona on se kymmenen astetta. Laitoin lämmintä ylle ja villasukat jalkaan, kun on vähän holotna (karjalan murteella kylmä). Olin menossa yläkertaan toisessa kädessä kamera ja toisessa kännykkä. Huomasin kolmannella rapulla, että siirtojohto jäi pöydälle. Käännyin ja palasin takaisin, villasukka luisti ja palasin ne raput takapuolellani alas asti.

Kamera ehjä, kännykkä ehjä, farkun takamus ratkesi (oli jo kyllä vanhat farkut) ja käsivarressa mustelma. Pahiten kolahti itsetuntoon. Onneksi maalari oli tauolla.


1709768.jpg


Tässä William testaa sohvaansa ja näyttää kovin voipuneelta. Tukkakin on raukalla sekaisin ja mistä lie löytänyt valkoisen takin. William käyttää yleensä univormuaan, mutta se on varmaan pesulassa... :)

Tyynyjen ohje on samaisesta Boultonin kirjasta. Ne olivat mukavia ja nopeita tehdä. Suunnittelin, että teen niitä myös isoon nukkekotiin.