Aika kuluu kuin siivillä, vuosi on kohta siitä kun aloitin blogini. Alkuun jännitti ihan hirmuisesti. Olin ottanut kuvia jo hetken aikaa "varastoon" ja keräsin rohkeutta aloittamiseen. Ensimmäisen postauksen tein 27.5.2008 klo 11.22. Vuosijuhlan kunniaksi laitan minäkin arvonnan kaikille, jotka kommentoivat tähän postaukseen. Arvontavoittoina on itsetehtyä, sen tarkemmin en vielä niistä kerro. Arvonta kestää kesäkuun alkupuolelle, YO-juhlien jälkeiseen elämään. Tarkan päivän ilmoitan vasta myöhemmin.
Toivoisin, että kerrotte omista kokemuksistanne mineilyn parissa. Milloin olet kokenut onnistumisen iloa tai mikä muisto saa sinut vieläkin hymyilemään? Omia ihania muistoja vuoden ajalta on monia. Yksi onnistumisen tunne nousee ehkä vieläkin muiden yläpuolelle:
Voi sitä riemua, kun sain nämä tehdyksi! Mikään muu kenkäpari sen jälkeen ei olekaan sitten onnistunut... En edes muista, että kuinka monta tekelettä olen sen jälkeen roskiin laittanut.
Vuoden aikana olen saanut paljon ihania ystäviä. Ensimmäisenä tietysti ihanat nukkiskerho-ystävät. Eliisan kanssa tunnen sielujen sympatiaa, samantyylinen tekemisen tapa, sama työnantaja ja jopa samanlaisia sukulaisia löytyy molemmilta. 
Käsittämättömän tarkan työn tekijä ja turhan kriittinen omista tekemisistään. (ja tuon jälkimmäisen tunnistan niin hyvin myös itsestäni).
Iloinen ja taitava Piipa, ihailen hänen tarmoaan, taitoaan ja huomaan aina välillä pohdiskelevani, että tuo tai tämä sopisi Piipan taloon täydellisesti. Hänellä on oma vahva tyylinsä tekemisessä.
Nuori ja niin taitava Olga. Miten voi olla, että KAIKKI mitä kerhossa tehdään, Olga tekee ne käden käänteessä ja onnistuu aina? Mielikuvitus ja ideat ei tältä tytöltä lopu!
Ihanan järkevä Kirsi, taitoa ja tarmokkuutta vaikka muille jakaa. Tekee kaiken itse ja onnistuu aina. Muistan vieläkin kun Tampereen messuilla minä hömppätuusana haahuilin siellä ja täällä. Jos Kirsillä ei olisi ollut hommat kasassa ja järjestyksessä, niin pulassa olisin ollut.
Nukkelan Kati, Maija, Kirsi (meillä on sama mieltymys väreihin, pinkkiä ja kultaa sen olla pitää 
), Arttu, Riitta ja Heidi ja monet muut mukana olleet ovat kaikki rikastuttaneet elämääni roppakaupalla. meillä on Heidin kanssa menossa pikkuprojekti ja siitä kuulette jossain vaiheessa kesää hiukan enemmän!
Blogistaniassa ja sen kautta on tullut monia virtuaalituttavuuksia. Ihan ensimmäinen muistoni nukkekotiblogeista on Väinölän Maria. (kenelläpä meistä ei olisi?) Tuntikausia tuijottelin Väinölän kuvia ja ihastelin ihmeitä. En uskaltanut kommentoida mitään, mutta ihastuksesta huokailin ja innostuneena selostin kenelle vaan ja kuka jaksoi kuunnella.
Lotte taisi olla ensimmäisiä kommentoijia blogissani. Vieläkin Lotte jaksaa jakaa hyvää mieltä kaikille kommentoimalla. Kiitos Lotte!
Olen saanut kasapäin tunnustuksia monelta taholta. Olen aina vähän hämmentynyt ja ymmälläni niistä. Kiitosta on vallan vaikea ottaa vastaan, mielummin sitä annan.
Mirjalta:
Eliisalta:
Kirsiltä:
Ihan varma en ole, mutta muistaakseni jostain muualtakin on tunnustusta tullut. Kiitän nöyrimmästi kaikkia teitä. Tapani ei ole ollut jakaa tunnustuksia eteenpäin, mutta nyt tavathan on tehty muutettaviksi...
Tunnustuksen saavat kaikki edellä mainitut sekä näille mahtaville tekijöille annan tunnustukseni:
Auliinan Wene ja Wiulu, pidän kovasti hänen tyylistään kirjoittaa ja tehdä.
Marjatan Talossa, voi miten kauniita kuvia ja mineilyjä, kuin suoraan 1:1 sisustuslehdistä.
Wooper, ihan mieletön pääsiäismuna.
Susanna, ihailen kovasti hänen taitoaan mineilemisessä ja tyylissä.
Taiju, vau mikä Narnia! Sen haluaisin kovasti nähdä livenä.
Nämä tunnustukset ovat jo kiertäneet moneen kertaan ja en nyt käy saajille näitä huikkaamassa. Ottakaa mukaan jos haluatte ja ihan mikä vaan. Säännöt tunnustuksista ovat hukkuneet matkan varrelle ja vähän tämä tunnustuksien jako on sinne päin sääntöjen suhteen... 
Miljoonat kiitokset kaikille blogissani vierailijoille ja kommentoijille. Kävijälaskuri näyttää hurjia lukemia ja joskus kun kerroin tästä äidilleni (hän ei ole käsityöihmisiä) niin kommentti oli oli, että onko niitä muitakin hulluja noin paljon. Onneksi teitä "muitakin hulluja" on, mineily on ihanaa, mukavaa, turhauttavaa, tuskartelua ja onnistumisen tunnetta aina joskus. Rakas harrastus ja onnellinen olen, että olen tämän joskus aloittanut.
